Interior Consulting IC Oy:n hallitus on nimittänyt Juha Niemen uudeksi toimitusjohtajaksemme. Juha aloittaa toimitusjohtajana viimeistään joulukuussa 2025.
Simo Laine on aloittanut liiketoimintajohtajana 15.1.2025. Tehtävänään hänellä on toteuttaa yrityksen uutta kasvustrategiaa ja rakentaa verkostoja vastaamaan kasvavaan asiakaskysyntään.
Meillä on ollut ilo tehdä yhteistyötä Synsam Group Finland Oy:n kanssa jo 8 vuotta. Kiitos, että olemme saaneet olla kanssanne kasvamassa ja kehittymässä jo 60 myymälän verran!
Olemme kesälomalla heinäkuun ja palaamme normaaliin päivärytmiin jälleen elokuussa. Emme lue loman aikana sähköposteja. Kiireellisissä asioissa lähesty meitä tekstiviestitse, niin palaamme asiaan mahdollisimman pian.
Hyvää kesää!
Saimme jälleen kerran olla toteuttamassa taitoluistelun arvokilpailuita Suomessa, kun taitoluistelun EM-kilpailut järjestettiin 26.-29.1.2023 Espoossa Metroareenalla. Toteutimme kisojen väliaikaisen rakentamisen ja kalustamisen käyttäjän tarpeiden ja toiveiden mukaisesti.
Emme tienneet tätä vuotta aloittaessamme, mitä kaikkea ympärillämme tulee tapahtumaan, mutta saaimme kokea yhdessä kanssanne monia muistorikkaita hetkiä vuoden varrella ja näiden avulla jatkoimme vahvaa kasvua.
Olemme kesälomalla heinäkuun ja palaamme töiden pariin jälleen elokuussa. Esa lomailee 5.-24.7. Outi lomailee 9.7.-14.8. Emme lue loman aikana sähköposteja. Kiireellisissä asioissa lähesty meitä tekstiviestitse, niin palaamme asiaan. Hyvää kesää!…
Vuosi 2021 on päättymässä ja tulemme muistamaan sen edeltäjän tavoin viruksesta ja sen muunnoksista, jotka loivat epävarmuutta ja lukuisia muutoksia kaikenlaisiin tilanteisiin ja tilaisuuksiin läpi vuoden. Meille kulunut vuosi oli vahvan kasvun vuosi.